Tervehdys ja tervetuloa!

Kuka? Olen keski-ikäinen, keskituloinen, keskivartalolihava ja syntyjään keski-suomalainen mies, joka ihannoi teatteria ja rakastaa elokuvia. Miksi? Yritän nyt tuoda myös muiden tietoisuuteen näitä hienoja (ja vähemmän hienoja) hetkiä, joita olen saanut kokea harrastusteni parissa. Jaettu ilo on toivottavasti kaksinkertainen ilo. Toivottavasti blogini antaa sinulle jotain ja viihdyt kanssani esittävien taiteiden maailmassa. Miten? En ole mainostamassa…

Comeback – räpätessä roiskuu

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
***
YO! Kuten tällaisen vanhan kävyn kuulunee sanoa yrittäessään nolosti olla nuorekaasti hip (ja hop). Comeback – räpätessä roiskuu kertoo suositun räppärin valtavista paineista muutama tunti ennen suurta, stadionin ääriään myöten täyttänyttä, paluukeikkaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole syvälle räppärin sieluun pureutuvasta draamasta vaan puhtaasta farssikomediasta.

Tahto

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
***
Aino-Kaisa Saarinen. Meidän koko kansan Aikku. Maailmanmestari. 15 arvokisamitalia. Eniten maastohiihdon maailmancupin osakilpailuita kiertänyt urheilija maailmassa. Hänen maajoukkuetasolla parikymmenta vuotta kestäneeseen uraansa on mahtunut, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti, useampikin ylä- ja alamäki.

Pasi was here

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI
****
Katsomon valot himmenevät ja jossain kaukaisuudessa kajahtaa laukaus. Hemmo on saanut kuulla lapsuudenystävänsä Pasin tehneen itsemurhan ja yrittää kirjoittaa surunvalittelukorttia. Oikeita sanoja vaan ei tahdo löytyä. Tästä Hemmo aloittaa nostalgiantäytteisen matkan nuoruuteensa ja lapsuuden kotiinsa Savonlinnaan. Onneksemme koko yleisö on kutsuttu tälle matkalle mukaan.

Tästä asti aikaa

SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI
**
Pohjanmaan ylpeys Pauli Hanhiniemi eri yhtyeineen on ollut suomalaisen sielunmaiseman tulkki jo vuosikymmeniä. Nyt hänen musiikkinsa ympärille on tehty täysin uusi musikaali. Joten eipä auttanut muuta kuin matkata syvälle Etelä-Pohjanmaan lakeuksien keskelle katsomaan mitä siellä on saatu aikaan.

Sylityksin

TAMPEREEN TEATTERI
****
Elämme aikoja jolloin maapallon väestönkasvu on räjähtämässä käsiin. Samaan aikaan poliitikot kannustavat synnytystalkoisiin, jotta jatkossakin meillä olisi uusia veronmaksajia kustantamassa meidän eläkkeet ja hyvinvointiyhteiskunnan. Mitä jos tilastoja katsookin hieman lähempää? Mitä ihmiskohtaloita niiden taakse piirtyy? Entä jos sitä uutta veronmaksajaa ei vaan tulekaan vuosikausien yrittämisestä huolimatta? Tai jos sellainen tuleekin pyytämättä ja yllätyksenä? Miten lapsettomuuden ja äitiyden eri puolet vaikuttavat yksittäisiin ihmisiin ja pariskuntiin?

Kaasua, komisario Palmu

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
**
Varakas leskirouva Skrof löydetään kuolleena asunnostaan. Tapaus näyttää ensin täysin selvältä onnettomuudelta mutta ”murhaaja tekee aina virheen, tämä teki niitä kaksi”, toteaa Palmu.

Teetä vaikka väkisin

ERÄS TEATTERI
***
Teetä vaikka väkisin kertoo pienen harrastajateatterin enemmän ja vähemmän haasteellisesta matkasta kohti ensi-iltaa ja sen yli. Ensimmäisellä puoliajalla näemme näytelmän harjoituksia, joissa moni asia hakee vielä lopullista paikkaansa. Miespääosan esittäjä (Jarkko Salmelin) vaikuttaa olevan onneton tumpelo, joka ei muista mitään ja on ilmeisesti saanut roolin ihan suhteidensa avulla. Aviomies Richard (Harri Laine) ja hovimestari Victor (Kari Salmenoja) ehdottelevat jos jonkinlaista muutosta käsikirjoitukseen. Puvustaja (Sanna Kukkonen) ja lavastaja (Harri Jokinen) yrittävät saada omia töitään valmiiksi keskeyttäen harjoitukset milloin mistäkin syystä eikä tekniikkamieskään () tunnu olevan ihan töidensä tasalla. Madame Devignac (Virpi Peltovuori) ei aina oikein ymmärrä ohjaajan (Ritva-Leena Jokinen) visioita, mutta yrittää toteuttaa niitä silti parhaan kykynsä mukaan. Mikään tästä ei silti tunnu huolestuttavan ohjaajaa, vaan näytelmä on hänen mielestään ”puhdasta alumiinia”. No toisella puoliajalla esitettävässä ensi-illassa sitten näemme mitä kaikkea tästä seuraa.

Puhallus

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI
****

Elämme 1930-luvun puoliväliä. Iloinen 20-luku on vaihtunut Yhdysvaltoja varjostavaan vuoden 1929 suuren pörssiromahduksen jälkeiseen lamakauteen. Suuri osa kansasta elää työttöminä köyhyydessä. Henkensä pitimiksi ihmisiä on ajautunut pikkurikollisiksi ja huijareiksi aina mafian viitan varjoihin saakka. Poliisit ja poliitikot ovat korruptoituneita oman edun tavoittelijoita.

Tässä maailmassa elää myös katuhuijari Johnny Hooker (Tomi Enbuska), joka harrastaa pientä filunkipeliä sen verran rahaa tienatakseen, että pysyy leivän syrjässä kiinni. Eräänä päivänä vastaan sattuu suurempi jackpot, kun normi katupokalla onkin taskussaan tuhansia dollareita. Johnnyn kannalta ikävä puoli asiassa on, että rahat osoittautuvat mafian rahoiksi ja sen seurauksena hänen perässään on sekä poliisit että mafia. Johnny pääsee luikahtamaan karkuun ja pakenee Chicagoon etsiäkseen käsiinsä aikakauden parhaan filurin Henry Gonderffin (Tapani Kalliomäki) tehdäkseen hänen kanssaan kaikkien aikojen huijauksen Johnnya etsivää mafiapomoa vastaan.

Nukkekoti, osa 2

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
***
Nukkekoti, osa 2 jatkoa Henrik Ibsenin vuonna 1879 kirjoittamaan näytelmään. Ensimmäinen Nukkekoti päättyi Noran kävellessä ulos ovesta jättäen miehensä ja lapsensa. Silloiseen maailmanaikaan se oli täysin käsittämätön asia. Eikä asiaa oltu naiselle mitenkään helpoksi tehtykään. Käytännössä kaikkeen naisen täytyi saada joko aviomiehensä tai isänsä lupa. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, tuon saman oven takaa kuuluu koputus ja Nora palaa takaisin itsevarmana, itsenäistyneenä ja menestyneenä naisena selvittämään erinäisiä asioita.

Näytelmä joka menee pieleen

TURUN KAUPUNGINTEATTERI
*****
Tekisi mieleni aloittaa kliseisesti ”en muista, koska olisin viimeksi nauranut teatterissa näin paljon”.  Mutta minä muistan. Se oli vuonna 2009 Riihimäen teatterin Saranat ja sardiinit näytelmässä. Ja heti perään vuonna 2018 Turun kaupunginteatteri onnistui naurattamaan minua taas. Molemmissa näytelmissä juonena on epäonnisen teatteriseurueen pyristely kohti kunnialla loppuun vietyä ensi-iltaa. Onko tämä vain sattumaa vai onko teatterin tekeminen oikeastikin aina näin hauskaa?