Kaasua, komisario Palmu

Cinema-Theatre-Mask-icon

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI

Käsikirjoitus: Mika Waltari, Joel Elstelä
Ohjaus ja esitysdramaturgia: Heikki Kujanpää
Dramaturgi: Merja Turunen
Sävellys: Timo Hietala
Musiikkijärjestäjä: Mongo Aaltonen
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Puvustus: Elina Kolehmainen
Projisoinnit: Toni Haaranen
Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen
Äänisuunnittelu: Janne Brelih
Naamiointi ja kampaukset: Tuula Kuittinen
Peruukit: Anu Laaksonen
Muusikot: Joakim Berghäll, Jori Huhtala, Mikko Karjalainen, Panu Savolainen, Tuomas Timonen
Rooleissa: Kari Väänänen, Heikki Ranta, Petrus Kähkönen, Miiko Toiviainen, Tuukka Leppänen, Sara Paasikoski, Jouko Klemettilä, Vuokko Hovatta, Eero Saarinen, Kari Mattila, Kaisa Torkkel, Kai Lähdesmäki, Kirsi Karlenius, 
Pääkuva: Harri Hinkka
Ensi-ilta:
29.11.2018
www.hkt.fi


Näin esityksen medialipulla. Kiitos HKT!


Varakas leskirouva Skrof löydetään kuolleena asunnostaan. Tapaus näyttää ensin täysin selvältä onnettomuudelta mutta ”murhaaja tekee aina virheen, tämä teki niitä kaksi”, toteaa Palmu.

Tämän enempää juonesta tuskin tarvitsee kertoa, sillä se on perinteinen vanhan hyvän ajan dekkari, jossa on jäyhiä poliiseja, savuisia kapakoita ja kohtalokkaita naisia. Toisaalta Mika Waltarin komisario Palmu kirjat juonenkäänteineen ovat varmasti tuttuja suurimmalle osalle suomalaisia viimeistään Matti Kassilan elokuvien muodossa. Tosin kirja ja elokuva poikkeavat hieman toisistaan ja nyt Helsingin kaupunginteatteri tekee kolmannen tulkinnan.

Suurin ja paras havaittava muutos on musiikki (Timo Hietala). Lavalla live bändi (Joakim Berghäll, Jori Huhtala, Mikko Karjalainen, Panu Savolainen, Tuomas Timonen) veivaa toimivaa crime-jazzia, ajoittain Vuokko Hovatan laulun kera. Tämä saa koko esityksen tunnelman muuttumaan tyylikkään film noirin henkiseksi. Äänimaailmassa erityisen hieno pieni yksityiskohta on foley artistin (Joakim Berghäll) tekemät äänitehosteet. Askelten kopinat, paperien kahinat, pilleripurkkien rahinat yms. äänet tuotetaan siinä hetkessä lavalla yleisön silmien alla kuin ne esityksessä tapahtuvat.

Juoneen on otettu osia kirjasta, osia elokuvasta ja onpa joukkoon lisätty jotain omaakin. Osa toimi paremmin osa taas heikommin aiheuttaen juoneen omituisia epäloogisuuksia. Silminnäkijä esimerkiksi kertoo nähneensä miehen nousevan autoon kahdesti, mutta sitten koko asia jätetään jotenkin ilmaan roikkumaan. Mistä tämä silminnäkijä löydettiin, mitä merkitystä asialla oli ja mitä Palmu tästä tiedosta osasi päätellä? Muutenkaan yleisö ei oikein pääse nauttimaan Palmun älykkyydestä ja nerokkaista päätelmistä asioiden vain tapahtuessa ilman että Palmu niihin tuntuisi johdattelevan. Antiklimaattinen loppu, sekä kirjaan että elokuvaan verrattuna, kruunaa kaiken.

Koko tarina pyörii luonnollisesti komisario Palmun ympärillä, joten hänen hahmo on olennainen osa esitystä. En voi sanoa Kari Väänäsen varsinaisesti säkenöineen roolissaan, mutta omalla vahvalla karismallaan hän kantaa kuitenkin kunnialla roolin, ja samalla koko näytelmän, loppuun saakka. Jo aiemmin mainitsemani Vuokko Hovatta oli cabaree laulajan roolissan hyvä. Jouko Klemettilä saarnaaja Mustapäänä oli mielestäni jopa parempi kuin elokuvavastineensa. Taiteilija Kuurna on hahmona herkullinen, jopa ärsyttävyyteen saakka, ja Miiko Toiviainen sai siitä ammennettua kohtalaisen mielenkiintoisen hahmon, vaikka napsun olisin toivonut vielä lisää. Kokonaisuutena näyttelijäsuoritukset kuitenkin jättivät minut jotenkin kylmiksi. Hahmoihin ei paneuduttu ja ne jäivät ontoiksi. Lisäksi näyttelijöiden välillä ei oikein missään vaiheessa tuntunut virtaavaan sitä kuuluisaa kemiaa, jolloin tunnepuolella kaikki jäi vähän puolitiehen. Niin lavalla kuin katsomossa.

Lavasteet (Pekka Korpiniitty) pyörivät joka suuntaan tapahtumapaikkojen vaihdelleessa, mutta mitään elämää suurempaa niistä ei oltu yritettykään rakentaa. Taustaprojisoinnissa (Toni Haaranen) oli pääosin näkymiä vanhasta Helsingistä, mutta ajoittain käytettiin jopa pätkiä elokuvasta tai nerokkaasti kameran kuvaa näyttämään lavasteiden takana tapahtuvia asioita tai vain eri kuvakulmaa lavan tapahtumiin.

Helsingin kaupunginteatteri oli yrittänyt puhaltaa Palmuun uutta henkeä vanhaa kunnioittaen, mutta eivät siinä oikein onnistuneet muuten kuin musiikin osalta. Sääli.

Aina eturivissä arvio:
NO JOO, IHAN JEES
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.