Rempallaan

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI

Käsikirjoitus:
Roope Lipasti
Ohjaus: Kalle Tahkolahti
Tekniikka: Saku Tamminen
Graafinen suunnittelu: Kalle Tahkolahti
Rooleissa: Jari Vainionkukka, Elina Varjomäki, Anna-Leena Sipilä
Kuva: Kapina Oy
Ensi-ilta: 20.3.2019

www.kut.fi

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos KUT!

Remontti. Samaan aikaan sekä unelma, että painajainen. Parisuhteiden koetinkivi. Silti moni on valmis onneaan kokeilemaan, jos vaikka hänen remonttinsa sujuisikin paremmin ja ongelmattomammin. Remontit ovat myös loppumattoman huumorin lähde kuten nyt nähtävä Timon (Jari Vainionkukka) ja Hannan (Elina Varjomäki) tarina.

Timo ja Hanna ovat vastanaineet ja ostaneet itselleen unelmiensa rintamamiestalon. Paino on vahvasti sanalla unelmien, sillä talon nykytila ei varmasti täytä mitään kriteerejä. Hannalla onkin paljon ideoita talon kunnostamiseen. Sehän olisi periaatteessa hyvä asia elleivät ne muuttuisi päivästä riippuen retrosta prinsessalinnaan. Timo ei varsinaisesti ole mikään remonttireiska, mutta urheasti hän tarttuu vasaraan toteuttamaan Hannan visioita. Mutta siinä vaiheessa kun vesihanaa kääntämällä alkaakin radio soimaan, niin Timonkin on tunnustettava tarvitsevansa hieman apua. Ja urakoitsijathan ne vasta velikultia onkin. Jotta tässä ei olisi vielä tarpeeksi, ei byrokratian rattaissa pyöriminenkään ole kaikkein yksinkertaisin asia. Kaiken tämän jälkeen on saavutus, jos parisuhde on vielä pystyssä. Tai talo.

Vainionkukka ja Varjomäki onnistuvat hyvin rooleissaan. Vainionkukan epätoivo remontin keskellä on hupaisaa katsottavaa. Varjomäen rooleista jatkuvasti selfietikun kanssa häärivä teinityttö on hauska, joskin vähän kliseinen hahmo. Aina hyvää työtä tekevä Anna-Leena Sipilä varastaa kuitenkin huomion pääparilta rakentamalla vaatimattomat parisenkymmentä toinen toistaan parempaa hahmoa seksikkäästä rakennustarkastajasta parisuhdeterapeuttivampyyriin saakka. Suosikikseni silti nousee äänenmurroksesta kärsivä Timon teinipoika.

Lähtökohta ailahtelevasta ja pomottavasta vaimosta sekä epätoivoisesta ja alistuvasta miehestä uusioperheineen on aika perinteinen ja moneen kertaan nähty. Mutta siihen ne perinteet sitten jäävätkin. Loppua kohden mentiin nimittäin ehkä jo vähän liiankin korkealentoisiin juonenkäänteisiin, mutta kokonaisuus toimi silti hyvin. Naureskeltavia kohtia lipui vastaan tasaiseen tahtiin ja huumori löytyi pääosin hahmoista ja tilanteista eikä vain päättömästä kohkaamisesta. Aihealuekin osui hyvin allekirjoittaneelle kohdilleen, kun juuri tässä kuussa tapetoin elämäni ensimmäisen seinäni. Ja ensimmäisen virheistä lannistumatta rohkeasti heti perään toisen.

Käsikirjoittaja Roope Lipasti sanoo voivansa samaistua tarinaan, kun hänelläkin on 20 vuoden kokemus erilaisista itse tehdyistä remonteista. Epäilemättä hän on ammentanut tekstiin ideoita omista kokemuksistaan, mutta toivottavasti aivan näin villiksi ei ole mikään hänen remonteistaan mennyt.

Kyllä tähän silmä tottui.

Aina eturivissä arvio:
VALLAN MAINIO


Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.